Herttinen sentään!

10 kuukautta ja 1 päivä on kulunut edellisestä blogikirjoituksesta. Tässä ei voi kuin ihmetellä, että kuka varasti aikani.

Kyllä minä sen tiedän, piti tehdä oikeita töitä ja gradua...

Eilen oli viimeinen työpäivä ja huomenna ensimmäinen opiskelupäivä eli virallistun kasvatustieteen ylioppilaaksi.

Kolmen kuukauden pinnistely ilman palkkaa ja kahdella, melkein kolmella, paikkakunnalla asuen. Joulukuussa nähdään oliko työ vaivan arvoista. Nyt meinaan kyllä stressata enemmän kuin ikinä töiden takia.

Skype

Kodin kaikki tietokoneet pääsivät Skype-tasolle viitisen viikkoa sitten, kun kyllästyin tyttären rutinoihin siitä, miten hän on aina kavereiden jutuista ulkona. Suurin osa tiedonvaihdosta oli kuulema tapahtunut Skypellä ja kaveri (11-v.) olisi voinut tulla sen asentamaan. Tuumasin, etten minä ihan niin avuton ole, että tarvitsen alakoululaisten apua ja pistin toimeksi. Ei tuo vaihto ihan ongelmitta sujunut. Yhdessä koneessa ääni kiersi ikävästi ja toisessa sitä ei saatu kunnolla toimimaan.

Kodin äänimaailma muuttui kertaheitolla. Koneen äärestä alkoi kuulua yksipuolista keskustelua, kun kavereiden kommentit haluttiin kuulokkeisiin. Kun kaveri alkoi soittaa nokkahuilua, laitettiinkin yllättäen kaiuttimet päälle. Olisin toki voinut elää ilman sitä musiikkinäytettä, vaikka kaveri soittikin ihan kiitettävästi.

Suurin Skype-innostus on jo laantunut. Läksyjä sen äärellä tuntuvat tekevän, mutta ilmeisesti kokoontuvat keskustelemaan loppujen lopuksi aika harvakseltaan. Sitä kun on muutakin elämää ja paikkoja, joissa keskustella.

Minustakaan ei tullut Skype-intoilijaa. Voin istua koneen ääreen ja keskustella jonkun kanssa koneen välityksellä, mutta sitä on tullut tehtyä Mesen kautta jo monta vuotta.

Mielipiteiden vaihtoa verkossa

Yllättäen järjestyi hetkonen...kiitos osaston harjoittelijan, joka istahti hiljaiseksi päiväksi tietopalvelutöihin. Meillä Kuopiossa ollaan muuten ottauduttu tosimielellä asiakaspalveluun, joten voipa käydä niinkin, ettei vähän ajan päästä harjoittelijaa saa jättää yksin Tietopalvelu-kyltin alle.

Keskustelupalstoista:

Kirjastot.fi:n Kirjastokaapeli on ennestään tuttu. Käytin tilaisuutta hyväksi ja kävin vilkaisemassa, missä kirjastoalalla mennään juuri nyt. Osuinpa hyvään saumaan, sillä ihan vasta on aloitettu keskusteluketju Mikael Jungnerin Keskustakirjastomietteistä. Ja tekee mieli itsekin laittaa näppäimet laulamaan, koska mielestäni lausunnosta kuultaa sekin, ettei puoluesihteeri itsekään ole vielä päässyt 2000-luvulle. Eihän kukaan enää missään päin Suomea rakenna kirjastoa pelkästään kirjoille.  Kirjastothan ovat yhteisöllisyyttä ja yhteydenpitoa varten siinä missä myös kulttuurisen tiedon ja viihtymisen pesäluolia. Enkä olisi tätä vuodatustani http://www.kirjastot.fi/fi-fi/foorumit/thread.aspx?threadId=3fe087e4-e21c-4d0f-8612-12fb97e397f7&so=0&se=0&p=1 (Anonymous, 27. lokakuuta 2011 9:52) laittanut nettiin, jos se ei olisi ollut kurssin tehtävänä.

Ah niin nolona

Tiina

PS. Opiskelutekstin mainitsemat keskustelupalstoilla viestitään varsin sivistyneessä hengessä. Kun siihen on tottunut, saavat satunnaisvisiitit Suomi24 tai muille suosituimmille palstoille tuntumaan olon liatuksi. Paria kirjastoalan ulkopuolista keskustelufoorumia (esim. Kauppalehti) seuraan päivittäin. Onneksi ne on kohtuullisen hyvin moderoituja.

Pitkäksi meni...

Kolme viikkoa ehdin kulkea kurssin aikataulussa ja sitten tipahdin kyydistä. Tätä se vinkkarin elämä kuitenkin on: kuusi viikkoa ennen syyslomaa on vuoden kiireisintä aikaa, syysloman jälkeen jo helpottaa ja joulukuu onkin jo vapaa muille töille.

Vuoden alku menee samalla sabluunalla. Kouluilta kysellään vinkkaria jo tammikuullekin, mutta pääkirjaston lastenosaston nukketeatteri Tädit harjoittelee tammikuussa ja lopulta esiintyy Pakkaspäivillä. Olen ikäänkuin tätien "ulkojäsen" eli mahdollistan harjoittelun ja esiintymisen istumalla tietopalvelussa. Vinkkari alkaa kuitenkin viilettää heti Pakkasviikon jälkeen. Ne menot tyssäävät sitten hiihtolomaan.

No, nyt pitää vetää vielä yksi satutunti otsikolla "Syömään!", sitten vähän tietopalvelua, osastopalaveri ja niiden jälkeen yritän päästä syventymään keskustelupalstoihin. Kalenterissa tämä päivä oli vielä maanantaina tietopalveluvuoroa vaille "tyhjä"...

Palaillen

Tiina

Naamakirjassa

Kuulun Kuopion kaupunginkirjaston fb-tiimiin, joka on pyöritellyt sivua jo parisen vuotta. Meitä pääsee peukuttamaan osoitteessa http://fi-fi.facebook.com/Kuopionkirjasto. Faneja on kertynyt 934, joista tilaston mukaan 750 käyttäjää on kuluneen kuukauden aikana myös käynyt sivulla. Olen tuosta kävijäluvusta iloisesti yllättynyt. Kun seuraa vain tykkäämisiä saa vaikutelman, ettei kirjaston fb-sivu ole aidosti sosiaalinen vaan pelkästään yksi kirjaston toiminnoista tiedottava ilmoitustaulu muiden joukossa.

Emme siis kuitenkaan tee Facebookin parissa turhaa työtä, vaikka välillä siltä tuntuu.

Fanittajien profiileissa painottuu kirjastolaisuus ja kuopiolaisuus. Osa nimistä on tuttuja työympyröistä, osa tämän asuinkaupunkini tuttavapiiristä ja osa mediasta. Moni paikallispoliitikkokin seurailee kirjaston asioita, mutta heitä saisi fanittajissa olla enemmänkin.

Ai niitäkö painostetaan, jotka eivät vielä ole facebookissa? Eiköhän kuitenkin kyseessä ole vain näiden facebookin ulkopuolelle jättäytyvien karrikoitu puolustusreaktio. Viaton kysymys "Ootko jo Facebookissa?" vain koetaan painostukseksi, vaikka taustalla on pelkästään hyvää tarkoittava tiedustelu. Kysymyksen perimmäinen tarkoitushan on saada selville, olisiko toisen mahdollista päästä osalliseksi oman henkilökohtaisen elämänpiirini asioista: elämän käännekohdista kertovista valokuvista, tietyn hetken isosta ongelmasta ja yleisestä fiiliksestä. Ja minä puolestani saisin tietää samoja asioita hänenn elämästään.

On se ja sama, kuuluuko ystäväni Facebookiin vai ei. Haluan hänet/heidät silti silloin tällöin istumaan iltaa kanssani ja sitten parannamme maailmaa. Halaan ystävääni, kun siltä tuntuu. Sitä ei voi Facebookissa tehdä - ikinä.

Yksi tapa tavoittaa

Minulla pikaviestimien käyttö on jäänyt puhtaasti siviilipuolen toiminnaksi. Mese on mukava tapa pitää yhteyttä perheeseen. Isommat lapset "häiritsevät" työpäivää ilmoittamalla läsnäolonsa kotona tai kysymällä jotain pientä. Mielestäni se on parempi tapa kuin jatkuva soittelu puhelimella. Kovin heviä käyttö ei siis ole.

Ikävin nettikokemukseni liittyy juuri meseen. Tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa ja tuolloin virusten välttämisessä pääsääntönä lapselle oli, että "kaverihan ei yleensä lähetä englanninkielisiä viestejä: älä avaa liitettä jos teksti ei ole suomeksi." Tuli sitten viesti, jossa luki jotain sen suuntaista kuin "Vähäks näytät pahalta..." ja sitten liite. Senhän arvaa, miten tuollainen viesti puree 15-vuotiaaseen tyttöön.------ osu ja UPPOS!!! Huom. koneessa oli viruksentorjuntaohjelmisto.

Ongelman selvittämiseen meni melko monta päivää, mutta onpahan taas käytettävissä yksi varoittava esimerkki nettifiksukoulutukseen.

Matka alkaa

Tervehdys Kuopion kaupunginkirjaston vanhalta merirosvolta. Bloggaava alter egoni on kuopiolaisia alakoululaisia epäsäännöllisesti koulaava kirjavinkkari Tyyrpuuri-Tiina, joka joskus rauhoittuessaan kykenee olemaan ihan asiallinen ja uskottava lastenosaston kirjastonhoitaja.

On siis vuorossa sukellus nettiin ja tarkempi tutustuminen sen sosiaalisempaan puoleen. Opetan koululaisille kirjastonkäyttöä ja tiedonhankintaa, joten aika monesta 23 asian aiheesta on pintapuolinen käsitys. Ei vain ole ollut aikaa tutustua aiheisiin syvällisesti ja systemaattisesti. Toivottavasti kurssi auttaa siinä.