Naamakirjassa

Kuulun Kuopion kaupunginkirjaston fb-tiimiin, joka on pyöritellyt sivua jo parisen vuotta. Meitä pääsee peukuttamaan osoitteessa http://fi-fi.facebook.com/Kuopionkirjasto. Faneja on kertynyt 934, joista tilaston mukaan 750 käyttäjää on kuluneen kuukauden aikana myös käynyt sivulla. Olen tuosta kävijäluvusta iloisesti yllättynyt. Kun seuraa vain tykkäämisiä saa vaikutelman, ettei kirjaston fb-sivu ole aidosti sosiaalinen vaan pelkästään yksi kirjaston toiminnoista tiedottava ilmoitustaulu muiden joukossa.

Emme siis kuitenkaan tee Facebookin parissa turhaa työtä, vaikka välillä siltä tuntuu.

Fanittajien profiileissa painottuu kirjastolaisuus ja kuopiolaisuus. Osa nimistä on tuttuja työympyröistä, osa tämän asuinkaupunkini tuttavapiiristä ja osa mediasta. Moni paikallispoliitikkokin seurailee kirjaston asioita, mutta heitä saisi fanittajissa olla enemmänkin.

Ai niitäkö painostetaan, jotka eivät vielä ole facebookissa? Eiköhän kuitenkin kyseessä ole vain näiden facebookin ulkopuolelle jättäytyvien karrikoitu puolustusreaktio. Viaton kysymys "Ootko jo Facebookissa?" vain koetaan painostukseksi, vaikka taustalla on pelkästään hyvää tarkoittava tiedustelu. Kysymyksen perimmäinen tarkoitushan on saada selville, olisiko toisen mahdollista päästä osalliseksi oman henkilökohtaisen elämänpiirini asioista: elämän käännekohdista kertovista valokuvista, tietyn hetken isosta ongelmasta ja yleisestä fiiliksestä. Ja minä puolestani saisin tietää samoja asioita hänenn elämästään.

On se ja sama, kuuluuko ystäväni Facebookiin vai ei. Haluan hänet/heidät silti silloin tällöin istumaan iltaa kanssani ja sitten parannamme maailmaa. Halaan ystävääni, kun siltä tuntuu. Sitä ei voi Facebookissa tehdä - ikinä.